lauantai 12. maaliskuuta 2011

Blogia kai voi myös päivittää..? ;)

Heips kaikille! On taas hävettävän pitkä aika edellisestä postauksesta.. Tässä nyt kun ei tahdo uni tulla silmään, niin muistinpas taas bloginikin. ;D

Mitäpä onkaan elämääni kuulunut tässä postauksien välillä? Iloja ja suruja, niin kuin elämässä yleensä. Aloitetaan murheilla, niin on mukavampi päättää kirjoitus iloisiin tapahtumiin. Tai minut tuntien ne menevät kerronnassa hyvin pitkälti suloisesti sekaisin. ;)

Eniten on painanut nyt jo viisi viikkoa jatkunut lämpöily/kuumeilu. Antibioottikuuri, nenäonteloiden punkteeraus (joka melkeinpä ansaitsisi ihan oman aiheen. Oli se sen verran mielenkiintoinen kokemus. :D ) ja nyt toinen antibioottikuuri päällä plus kaiken maailman suihkeet ja särkkärit.
Toivoin jo tällä viikolla lääkärillä taas vieraillessani, että pääsisin labrakokeisiin. Noh, enpä päässyt. Lääkäri tahtoi kokeilla vielä tätä yhtä antibioottikuuria. Tällä hetkellä edelleen samat vaivat, kuin ennen lääkäriä..
Torstaina vaivuin masennuksen ja itsesäälin kanssa peiton alle itkemään. Miksi juuri nyt? Miksi juuri nyt, kun mulla on terveitä harrastuksia, työpaja ja ystäviä? Miksi juuri nyt, kun olen koittanut elää niin kunnollisesti, kuin mahdollista?
Eilisen puolella juttelin isäni ja äitini kanssa puhelimessa. Isä rukoili kanssani puhelimessa parantumiseni puolesta ja tapahtui pieni ihme! Parin tunnin sisään puhelusta kuumeeni laski 37.3 asteesta 37.1 asteeseen! Joku saattaa pitää sitä sattumana, mutta itse pidän sitä Herran ihmeellisenä voimana parantaa ja kuulla pienimmänkin rukouksen. Ja tähän väliin tahdon sanoa, että usko on todella ollut koetuksella nämä viikot. Lähetin heti iloissani tekstiviestin isälleni, johon hän vastasi "Aamen!". Siitä tuli niin hyvä mieli, että tahdon jakaa tämän teidän kanssa! :)) Vaikka mitään radikaalia muutosta ei tapahtunutkaan, niin tämä pienikin muutos on minulle ihme!
Rukoilen edelleen ja pyydän myös rukoustukea, että parantuisin ja pääsisin takaisin normaaliin viikkorytmiin; eli salille ja työpajalle.

Facebook on muodostunut hyvin tärkeäksi paikaksi elämässäni myös. Vaikka se onkin vain virtuaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa, se on vapauttanut minua suuresti. Olen aina ollut suunnaton Michael Jackson -fani ja FB:ssa olen saanut tutustua myös muihin faneihin ja heidän kanssaan, oli ikä tai sukupuoli mikä tahansa, olen voinut jutella kaikesta! Varsinkin yhteisestä intohimostamme Jacksonin musiikkia, tanssia, videoita ja persoonaa koskien. Michael Jacksonin fanit ovat uskomattoman lämpimiä ja vilpittömiä ihmisiä! Ja meillä tuntuu olevan yhtä luja side, kuin millä tahansa perheellä uskonnosta, kansalaisuudesta ja sukupuolesta riippumatta. Se on minusta ihanaa. Voin olla avoimesti se mikä olen: Kristitty, AA:lainen ja saan hehkuttaa Michaelia muita kyllästyttämättä, koska he hehkuttavat samaa intoa ja lämpöä takaisin! :))

Olen myös saanut aivan ihanan ystävän työkaveristani. Hän käy luonani teellä (tuleepi käymään taas sunnuntaina! Jee!) ja käymme kirppiksellä ja suunnittelemme shoppailureissua ja leffailtoja. :)) Meillä on yhteisinä kiinnostuksen kohteina kissat, MJ, leffat ja kirppikset. On myös ihanaa, että olen saanut hänestä raittiin ystävän! Hänellä tosin ei koskaan olekaan alkoholin kanssa ollut ongelmia, mutta on nähnyt juovan alkoholistin elämää niin läheltä, että ymmärtää sitäkin puolta minussa, eikä tuomitse lainkaan, vaan kannustaa minua raittiuteen.
Ensimmäistä vuotta AA:ssakin tuli muuten juhlittua 7.1.2011! (Josta muuten olen myös saanut aivan ihania ystäviä, mutta koska AA perustuu nimettömyyteen, en niitä ystävyyssuhteita ala näin julkisesti analysoimaan ja hehkuttamaan, mutta sen verran tahdon sanoa, että ovat todella kultaisia ihmisiä!)

Nyt kun olen näitä iloisia asioita kirjoittanut ylös, huomaan, kuinka kiitollinen saankaan olla! Aina sitä ei muista ja monia asioita tuppaa pitämään itsestäänselvyyksinä.
Tällaista nyt sitten tuli kirjoitettua pitkästä aikaa. :))

Siunattua viikonloppua kaikille! <3

2 kommenttia:

Kaija kirjoitti...

Tulikohan se eka kommentti...? No tässä uudestaan :)
Onneksi tuossa oli kuitenkin enemmän niitä iloisia asioita kuin surullisia :) Niin se vain on, että vastoinkäymisten aikana tahtoo unohtua ne hyvät jutut ja sitten vain velloo itsesäälissä (en nyt tarkoita sinua vaan yleensä), mutta jos osaa löytää sen ilon pienistäkin asioista niin jaksaa paremmin :) Positiivisuus parantaa myös, näin uskon minä! Ja pakko kysyä, että tiedäthän sen runon "footprints in the sand"? Se on niin koskettava ja jotenkin vain tuli se mieleen tuosta sun jutustasi :) Niin, ja ONNEA ensimmäisestä tipattomasta vuodesta!! Voimahalaus!

Heidi "molli" kirjoitti...

Moi,

Tarkastan viestit manuaalisesti roskapostin varalta, joten kyllä molemmat kommentit tulivat. :) Siksi näkyvät vain viiveellä, kun mäkin taidan käydä vähän viiveellä.. :D
Kiitos viestistäsi ja tsemppauksesta! <3 Ja tietysti onnitteluista! :) En tunne tuota runoa (nimi kyllä kuulostaa tutulle..) mutta täytyypi googlettaa se, jos sillä löytyisi. :)