lauantai 12. maaliskuuta 2011

Blogia kai voi myös päivittää..? ;)

Heips kaikille! On taas hävettävän pitkä aika edellisestä postauksesta.. Tässä nyt kun ei tahdo uni tulla silmään, niin muistinpas taas bloginikin. ;D

Mitäpä onkaan elämääni kuulunut tässä postauksien välillä? Iloja ja suruja, niin kuin elämässä yleensä. Aloitetaan murheilla, niin on mukavampi päättää kirjoitus iloisiin tapahtumiin. Tai minut tuntien ne menevät kerronnassa hyvin pitkälti suloisesti sekaisin. ;)

Eniten on painanut nyt jo viisi viikkoa jatkunut lämpöily/kuumeilu. Antibioottikuuri, nenäonteloiden punkteeraus (joka melkeinpä ansaitsisi ihan oman aiheen. Oli se sen verran mielenkiintoinen kokemus. :D ) ja nyt toinen antibioottikuuri päällä plus kaiken maailman suihkeet ja särkkärit.
Toivoin jo tällä viikolla lääkärillä taas vieraillessani, että pääsisin labrakokeisiin. Noh, enpä päässyt. Lääkäri tahtoi kokeilla vielä tätä yhtä antibioottikuuria. Tällä hetkellä edelleen samat vaivat, kuin ennen lääkäriä..
Torstaina vaivuin masennuksen ja itsesäälin kanssa peiton alle itkemään. Miksi juuri nyt? Miksi juuri nyt, kun mulla on terveitä harrastuksia, työpaja ja ystäviä? Miksi juuri nyt, kun olen koittanut elää niin kunnollisesti, kuin mahdollista?
Eilisen puolella juttelin isäni ja äitini kanssa puhelimessa. Isä rukoili kanssani puhelimessa parantumiseni puolesta ja tapahtui pieni ihme! Parin tunnin sisään puhelusta kuumeeni laski 37.3 asteesta 37.1 asteeseen! Joku saattaa pitää sitä sattumana, mutta itse pidän sitä Herran ihmeellisenä voimana parantaa ja kuulla pienimmänkin rukouksen. Ja tähän väliin tahdon sanoa, että usko on todella ollut koetuksella nämä viikot. Lähetin heti iloissani tekstiviestin isälleni, johon hän vastasi "Aamen!". Siitä tuli niin hyvä mieli, että tahdon jakaa tämän teidän kanssa! :)) Vaikka mitään radikaalia muutosta ei tapahtunutkaan, niin tämä pienikin muutos on minulle ihme!
Rukoilen edelleen ja pyydän myös rukoustukea, että parantuisin ja pääsisin takaisin normaaliin viikkorytmiin; eli salille ja työpajalle.

Facebook on muodostunut hyvin tärkeäksi paikaksi elämässäni myös. Vaikka se onkin vain virtuaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa, se on vapauttanut minua suuresti. Olen aina ollut suunnaton Michael Jackson -fani ja FB:ssa olen saanut tutustua myös muihin faneihin ja heidän kanssaan, oli ikä tai sukupuoli mikä tahansa, olen voinut jutella kaikesta! Varsinkin yhteisestä intohimostamme Jacksonin musiikkia, tanssia, videoita ja persoonaa koskien. Michael Jacksonin fanit ovat uskomattoman lämpimiä ja vilpittömiä ihmisiä! Ja meillä tuntuu olevan yhtä luja side, kuin millä tahansa perheellä uskonnosta, kansalaisuudesta ja sukupuolesta riippumatta. Se on minusta ihanaa. Voin olla avoimesti se mikä olen: Kristitty, AA:lainen ja saan hehkuttaa Michaelia muita kyllästyttämättä, koska he hehkuttavat samaa intoa ja lämpöä takaisin! :))

Olen myös saanut aivan ihanan ystävän työkaveristani. Hän käy luonani teellä (tuleepi käymään taas sunnuntaina! Jee!) ja käymme kirppiksellä ja suunnittelemme shoppailureissua ja leffailtoja. :)) Meillä on yhteisinä kiinnostuksen kohteina kissat, MJ, leffat ja kirppikset. On myös ihanaa, että olen saanut hänestä raittiin ystävän! Hänellä tosin ei koskaan olekaan alkoholin kanssa ollut ongelmia, mutta on nähnyt juovan alkoholistin elämää niin läheltä, että ymmärtää sitäkin puolta minussa, eikä tuomitse lainkaan, vaan kannustaa minua raittiuteen.
Ensimmäistä vuotta AA:ssakin tuli muuten juhlittua 7.1.2011! (Josta muuten olen myös saanut aivan ihania ystäviä, mutta koska AA perustuu nimettömyyteen, en niitä ystävyyssuhteita ala näin julkisesti analysoimaan ja hehkuttamaan, mutta sen verran tahdon sanoa, että ovat todella kultaisia ihmisiä!)

Nyt kun olen näitä iloisia asioita kirjoittanut ylös, huomaan, kuinka kiitollinen saankaan olla! Aina sitä ei muista ja monia asioita tuppaa pitämään itsestäänselvyyksinä.
Tällaista nyt sitten tuli kirjoitettua pitkästä aikaa. :))

Siunattua viikonloppua kaikille! <3

tiistai 7. joulukuuta 2010

Tuskastuttaa!!

Flunssa saapui vieraaksi, eli treenit jäihin joksikin aikaa. BLAAH!! Miten te muut liikkuvaiset selviätte funssa-ajat? En ole koskaan osannut sairastaa ja nyt se on vielä vaikeampaa, kun motivaatio liikkumiseen on huipussaan.

Lauantaina käytiin Espoossa moikkaamassa waaria, vanhempia ja pikkuveljiä. Toinen veljistä oli kipeänä ja tietenkin se sitten tarttui minuunkin.. Muuten oli erittäin ihana reissu, enkä edes sortunut pahemmin mihinkään mässäilyyn, koska kävimme äidin kanssa kaupassa ja tein sitten sitä perinteistä kana-kasviswokkia ja salaatiksi valikoitui kreikkalainen salaatti. :)

Paino on yllättänyt! Viime punnari oli 3.12.10 ja vaaka näytti 90.8 kg! Tietenkin toivoisin, että seuraavalla kerralla se lukema alkaisi jo kasilla. ;P
Tänään (tai nyt mennään jo tiistain puolta, mutta mä en ole vielä nukkunut, eli tänään :D ) olen syönyt kana-kasviswokkia, salaattiannoksen ja lihahyytelöä. Vissyä on myös mennyt melkoisesti. Aaaah.. ja 5 palaa 70% suklaata. :)

Itsenäisyyspäivä 2010 kului kuumeesta johtuen nukkuen. Sain kuitenkin pestyä pyykit ja tiskattua. Linnan juhlat pyörivät taustalla. Paleface vaikuttaa hyvin järkevältä hemmolta, ainakin keskusteluaiheet ovat minusta tärkeitä ja ajankohtaisia. Nostan myös hattua siitä, että oli ollut myös Heikki Hurstin järjestämässä tilaisuudessa. :)

Toivottavasti tämä olisi toisen pikkuveljeni sanoin "pikaflunssa", että pääsisin torstaina salille. :)

lauantai 27. marraskuuta 2010

Yökukkuja toivottaa lauantaiaamua!

Miten tää rytmi on taas tämmönen.. Kai mä olen niin luontainen yöihminen, yöllä on niin paljon rauhallisempaa ja jotenkin mietiskelykin on helpompaa, että on kiva valvoa. :)

Eilen perjantaina oli punnauspäivä (koitan punnita ja mitata itseni vähintään viikon välein) ja iloisia uutisia: viikossa oli karissut kilo ja vyötäröltä hävinnyt 1,5 cm! Lähtöpaino oli tammikuussa 104,4 kg ja nyt se on (vieläkin hirvittävät) 92,1 kg!
Projekti on lähtenyt huomattavasti ripeämmin liikkeelle aloitettuani aktiivisemman liikkumisen nyt syksyllä ja vähän on pitänyt ruokavaliotakin tosiaan rukata.

Salitreeni tosiaan nappasi mm. jalkoihin ja eilen herätessä kyllä tiesi tehneensä. :D Vieläkin on lieviä vaikeuksia hilautua sängystä pystyyn, mutta tämä on sitä hyvää kipua. ;)
Ruokailu jäi eilen aika hmmm..olemattomaksi. Erehdyin luulemaan olevani "kova mimmi" ja söin Madventuresin aikaan. Siellähän tietysti kokattiin kissaa, tapettiin koiranpentu puremalla ja ties mitä elikoita. Jäi sitten se broisku syömättä, eli lautaselta kelpasi keitetyt porkkanat ja oliivit.. :D

Tänään jos tekisi kevyet lihastreenit tässä kotosalla unien jälkeen ja tarttuisi siivousurakkaan. Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja marraskuun viimeistä viikonloppua viedään ja mulla on VIELÄKIN osa muuttotavaroista vaan kasattu johonkin nurkkaan erinäisiin pussukoihin.. Laiskuus, jonka niin usein kiireeksi naamioin.. ;D

Hyvää viikonloppua!

- Heidi "molli"

torstai 25. marraskuuta 2010

Torstain touhuja!

Tänään olin salilla reilun tunnin verran ja ohjaaja piti mulle kunnon treenin, kiitokset hänelle! :) Huomenna saattaapi olla taas jalat, takamus ja vatsalihakset hellänä. :D Mutta mä oon tyytyväinen, jos lihakset on kipeänä seuraavana päivänä, koska silloin jotenkin tietää ainakin tehneensä.
Oon myös voittanut jo pelkoa juoksumattoa kohtaan. Tai no en mä sillä juokse, vaan reippaasti kävelen, mutta kuitenkin. Aiemmin mulla oli pelko, että se laite alkaa vaan kauheella teholla hörheltämään ja mä lennän seinään, mutta ainakaan vielä niin ei ole tapahtunut. ;D

Eilinen meni aikalailla huonoilla fiboilla, koska paniikkihäiriö muistutti hiukan napakammin olemassa olostaan.. Pienikin kohtaus jää aina päähän pyörimään ja sitä sitten murehtii ihan älyttömästi. Paska sairaus, mutta ei pitäisi jäädä turhia murehtimaan.

Mässäilyyn en kuitenkaan sortunut, vaan duunasin nopsan wokin naudan jauhelihasta, sipulista ja pakastevihanneksista. Oon ihan rakastunu tohon pöperöön ja sitä onneks saa syödä paljon! Tänään lautasella vilahti grillattua broiskua ja oliiveja (plus kermajuustoa..) Illemmalla pähkinöitä, jos tekee mieli. Palan tai pari tummaa suklaata aion nauttia kuitenkin. :)

Lumisin terveisin,

Heidi "molli"

torstai 18. marraskuuta 2010

Laiska päivittäjä ilmoittautuu..

Heips,

Eräästä blogista innostuneena ajattelin nyt itsekin päivittää omaani.

Kuntoilu on lähtenyt hyvin käyntiin! Olen käynyt salilla, keppijumpassa, asahissa ja muuton vuoksi tulee enemmän harrastettua tuota porrasjuoksuakin, kun kerrostaloon muutettiin kissojen kanssa. :)
Painoa olisi pudotettava vielä pienen ihmisen verran, eli sellaiset 40-45 kiloa.. Tuntuu suurelta lukemalta, mutta vuoden alussa elopainoa oli kymppi enemmän, joten suunta on hidas mutta vakaa ja nyt saa jo nauttia kaksinumeroisesta luvusta vaa'alla! :)

Ruokailun kanssa olen hieman hukassa; syön liian harvoin, isoja annoksia ja rakastan sitä suklaata! Aamiaista en edelleenkään pysty syömään, vaan se menee joko mehuna tai vissynä. Jengi puhuu, että aamiainen on se päivän tärkein ateria, mutta mulla se jäi pois sitten peruskoulun..
Tänään olen syönyt jauheliha-sipuli-pakastevihannesmössöä. Oli itseasiassa yllättävän hyvää. Menihän sitä suklaatakin yksi patukka. Juomana on ollut teetä ja rutkasti vissyä!

Tänään on ollut niin kaunista, kun ollaan vihdoinkin saatu sitä kauan odotettua lunta! Tosin pelottaa hieman liikkua tuolla ulkona, kun on näes ensimmäinen talvi halvauksen jälkeen ilman rollaattoria.. Täytyy vaan pitää tukevia kenkiä ja koittaa olla hötkyilemättä. :D

Tässä nyt hiukan kuulumisia, palataan piakkoin asiaan! <3

lauantai 11. syyskuuta 2010

Totuttelua yksinasumiseen

Blogi on taas jäänyt hyvin vähälle huomiolle. Se johtuu suuresti siitä, että olemme avomieheni kanssa muuttaneet erilleen ja näin ollen olen siirtynyt avovaimosta tyttöystäväksi. Eli jatkamme kuitenkin seurustelua asumisjärjestelyistämme huolimatta. Jotkut ovat kyselleet, että onko avoero johtunut taloudellisista syistä (tuet yms.), mutta vastaus on ei.
Päädyimme tähän ratkaisuun, koska tarvitsimme molemmat omaa tilaa. Kummallakin omat syynsä. Nyt voin nauttia alkoholittomasta kodista, opetella itse hoitamaan talouttani ja keskittyä enemmän AA:n toimintaan. Poikaystäväni taasen voi rauhassa nauttia viiniä ilman jäkätystäni ja elää stressittömässä ympäristössä. Kuntamme asuntotilanteesta johtuen meille molemmille järjestyi asunnot samasta rapusta. :D No mutta onhan se kätevää mm. yökyläilyjen kannalta. :)

Muutto oli aikamoinen voimien koettelemus: tavaroiden jako ja niiden raahaaminen toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Välillä meinasi tosiaan voimat loppua, kun yötä myöten harrasti porrasjuoksua ja siivosi vanhaa asuntoa. Vieläkään parin viikon jälkeen en ole kaikkia tavaroita saanut purettua, mutta tärkeimmät tavarat on kuitenkin paikoillaan. Poikaystäväni hoiti siinä muuton ohella vielä työnsäkin, että hänen jaksamiselle täytyy kyllä nostaa hattua.

Ensimmäinen yö uudessa kodissa oli.. yksinäinen. Ja niin oli vielä toinenkin. Oli outoa, kun se oma ukko ei siinä vieressä tuhissutkaan. Tulihan sitä itkettyä ne ensimmäiset yöt. Sitten kun huomasi, että kyllähän tässä selvitään, niin on ollut jo helpompaa, vaikka vieläkin saattaa iltaisin olla vaikeata nukahtaa yksin. Kerran olen hissutellut yläkertaan nukkumaan poikaystävän viereen. :)

Onhan mulla täällä nuo neljä kisulaista kaverina. Niiden sopeutuminen uuteen kotiin yllätti täysin! Vain parisenkymmentä minuuttia ihmettelivät ja kulkivat maata viistäen ja sitten oli taas vanha ralli menossa! Olin kauhulla varautunut hirveään pissarumbaan ja merkkailuvimmaan, mutta kyllä nuo on osanneet vessojaan käyttää. Onneksi. :) Kissat nukkuvat kanssani samassa sängyssä ja Nalle tulee jopa puskemalla ilmoittamaan, että nyt kirja/kone kiinni ja nukkumaan. :D

Kokkaus on tuottanut päänvaivaa. Laitan ruokaa vanhasta tottumuksesta kunnon satsin ja sitten harmittelen mielessäni, kun joutuu samaa sapuskaa syömään päivätolkulla tai viemään yläkertaan. Pakastaminen olisi kätevä juttu, mutta asunnon jääkaapissa on vain pieni pakastelokero, joten tilaa ei ole liikaa. Täytyy vain opetella kokkaamaan pienempiä eriä.

Espoosta muuttaessani vannoin, etten enää koskaan muuta kerrostaloon ja tässä sitä ollaan. :D Nyt olen ajatellut jättää vannomiset muille ja keskityn elämään päivän kerrallaan. On ihanaa saada sisustaa omaa kotia mieleisekseen ja parvekkeella ihmetellä kuntamme keskustan elämää. Keskusta kuulostaa aika suurelta, mutta miksikä muuksikaan tuota kutsuisi..? Olisiko kylä hyvä? :D Viikonloppuisin meno on lähes mielenkiintoista: nyt on pe-la -välinen yö ja jo äsken näkyi maija menevän kylällä ja nuoriso rääkkää mopoja ja autojaan. Onhan tässä asuminen aikamoinen muutos edelliseen, kun asuttiin rauhallisessa rivarissa lähellä hevostilaa ym.

Koetan jatkossa päivittää blogia useammin, mutta eikös se ole aina hyvä merkki, jos koneelle jää vähemmän aikaa? ;) Silloin ainakin tietää, että elämää on myös in real life. ;)

Halit kaikille lukijoille! <3

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Ajatuksia ennen nukahtamista

Tämä menee melkein aina näin: Olen jo nukahtamaisillani, kun alan tutkiskelemaan minääni ja saan joskus jopa niinkin paljon siitä irti, että on pakko nousta ylös kirjoittamaan. Aamullahan näitä olisi mahdoton muistaa.

Mietin, miksi ihmiset sanovat minun olevan peruspositiivinen? Miksi he mainitsevat juuri sen luonteenpiirteen useimmin? Tällaiset kysymykset ponnahtivat ilmoille, koska tällä hetkellä, tänään/eilen oloni on ollut henkisesti paska (surua, ahdistusta, ketutusta jne). Ja mitä siihen tulee, niin syyt pidän yksityisinä.
Kun mietiskelin noita kysymyksiä enemmän, niin huomasin, etten juurikaan kerro pahasta olostani Facebookin statuksessa, en soita kenellekään tms. Pyrin aina kertomaan jotakin positiivista tai hyvin arkipäiväistä. Huonot fiilikset pidän itselläni ja patoan ne jemmaan odottamaan maksimaalista hermoromahdusta, jossa sitten dramatisoidaan koko maailman asiat. Ei hyvä tapa, mutta kenelle purkaisin asiani? Kenelle saisin huutaa kurkku suorana? En keksi ketään jolle kehtaisin. Mielenterveyshoitajalleni kerron kyllä asiat suoraan, mutta minut tuntien olen tapaamisissa hyvin konservatiivinen, enkä ala riehumaan.
Huomaan hieman muuttuneeni lopetettuani alkoholin käytön: en kehtaa ruikuttaa ja harkitsen sanani tarkemmin. Humalassa saatoin jätellä huomionhakuisia maailmanlopunviestejä kunnon itsesäälillä höystettynä. Se oli sitten se toinen ääripää. Kumma, kun ei ihminen aina löydä sitä keskitietä kaikkiin asioihin.

Kirjoittaminen tälle blogille tuntuu joskus auttavan. Jonkinlainen yleinen ilmoitus siitä, mitä päässä pyörii.